13.4.1984

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kajaanin KO p. 29.5.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A oli 24.8.1979 Sotkamon kunnassa kuljettanut oikeudenkäyntiin kuultavaksi kutsutussa Yrittäjäin Vakuutuksessa vakuutettua henkilöautoa ilman asianmukaista ajolupaa sekä nautittuaan ennen ajoa alkoholia niin paljon, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana ollut 1,77 promillea, olosuhteiden ollessa sellaiset, että teko oli ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta, sekä tuolloin kuljettaessaan autoa Sotkamon kirkonkylästä valtatietä n:o 18 Kajaanin suuntaan ja edelleen Eevalan risteyksestä Mustolanmutkan suuntaan ylittänyt liikennemerkeillä osittain 80 kilometriksi tunnissa ja osittain 100 kilometriksi tunnissa rajoitettua suurinta sallittua nopeutta käyttäen noin 120 kilometrin tuntinopeutta sekä sanotulla Mustolanmutkaan johtavalla tiellä laiminlyönyt sovittaa ajoneuvonsa nopeuden olosuhteiden mukaan sellaiseksi, että hän olisi ketään vaarantamatta varmasti hallinnut ajoneuvonsa kaikissa ennalta varottavissa olleissa tilanteissa, ja muutoinkin noudattaa olosuhteiden vahingon välttämiseksi edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta seurauksin, että hän on eräässä vasemmalle johtavassa tien kaarteessa menettänyt autonsa hallinnan, jolloin auto oli suistunut tien oikealle puolelle ojaan ja autossa matkustajina olleet B, C, D ja E olivat loukkaantuneet. Sen sijaan KO oli katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi kerrotuin tavoin moottoriajoneuvoa kuljettaessaan syyllistynyt törkeään huolimattomuuteen tai osoittanut ilmeistä välinpitämättömyyttä toisten henkilöiden turvallisuutta tai omaisuutta kohtaan.

Sen vuoksi ja kun A:n aikaisempi rikollisuus, osaksi sen ja uusien rikosten samankaltaisuuden ja osaksi aikaisemman rikollisuuden laajuuden johdosta, osoitti A:ssa ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä sekä kun B:lle, C:lle, ja E:lle aiheutuneet vahingot olivat tapahtuneet heidän ollessaan mukana ajoneuvossa, vaikka heidän olisi pitänyt tietää A:n olevan siinä määrin väkijuomien vaikutuksen alainen, että hän oli kykenemätön turvallisesti kuljettamaan autoa, ja heidän oli siten katsottava olevan yhtä suuressa määrin kuin A:n syypäitä vahinkoihinsa, KO oli hyläten syytteen ja korvausvaatimukset enemmälti sekä vahingonkorvauksia sovitellen soveltamiensa lainkohtien nojalla tuominnut A:n yksin teoin tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta, varomattomuudesta liikenteessä, neljästä ruumiinvamman tuottamuksesta ja moottoriajoneuvon kuljettamisesta ilman asianmukaista ajolupaa 1 vuodeksi vankeuteen sekä ajokieltoon 31.12.1983 saakka. Lisäksi KO oli velvoittanut A:n suorittamaan B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle korvaukseksi heille aiheutuneista vahingoista puolet täyden korvauksen määrästä. B:lle oli tuomittu maksettavaksi paitsi muusta vahingosta korvaukseksi pysyvästä viasta ja haitasta puolet 72.100 markasta eli 36.050 markkaa sekä kosmeettisesta haitasta puolet 8.400 markasta eli 4.200 markkaa. Vahingonkorvausta B:lle oli tuomittu kaikkiaan 73.265 markkaa 5 prosentin korkoineen, 65.000 markalle 24.1.1980 ja 7.865 markalle 2.5.1980 lukien. Vakuutusyhtiölle A oli velvoitettu suorittamaan korvaukseksi yhtiön oikeudenkäyntikuluista 5.721 markkaa.

Itä-Suomen HO:ssa B, vakuutusyhtiö ja A, jotka olivat hakeneet muutosta KO:n päätökseen, olivat B pyytänyt hänen A:lta vaatimiensa korvausten tuomitsemista täysimääräisinä, koska siihen hänen pyydettyä A:n ajotavan havaittuaan päästä pois autosta oli liikennevakuutuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityinen syy; yhtiö vaatinut B:n, C:n, D:n ja E:n A:han kohdistamien korvausvaatimusten hylkäämistä, koska he olivat A:n kuljettamaan autoon mennessä tienneet A:n olevan siinä määrin väkijuomien vaikutuksen alainen, että hän oli ollut kykenemätön turvallisesti kuljettamaan autoaan, ja koska korvausten tuomitsemiseen ei ollut erityistä syytä ja samasta syystä lisäksi pyytänyt HO:ta toteamaan, ettei A:n B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle suoritettaviksi tuomittuja korvauksia ollut maksettava A:n kuljettaman auton liikennevakuutuksesta; sekä A pyytänyt, että hänelle tuomittua rangaistusta alennettaisiin ja että häntä vastaan ajetut korvausvaatimukset hylättäisiin. A oli katsonut, ettei hän ollut korvausvelvollinen hänen autossaan matkustajina olleita henkilöitä kohtaan, koska he autoon matkustajiksi tullessaan tiesivät A:n humalatilasta.

HO p. 27.8.1982 oli katsonut, ettei B ollut voinut esittää korvausvaatimuksensa tueksi liikennevakuutuslain 7 §:n 2 momentissa, sellaisena kuin se oli alkuperäisessä muodossaan, tarkoitettua erityistä syytä. Tällä ja KO:n päätöksessä mainituilla perusteilla HO, samalla kun se oli vasta HO:ssa tehtynä jättänyt tutkimatta yhtiön vaatimuksen sen seikan toteamisesta HO:n päätöksessä, ettei A:n B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle suoritettaviksi tuomittuja korvauksia ollut maksettava A:n kuljettaman auton liikennevakuutuksesta, oli soveltaen vahingonkorvausten osalta vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:ään ja 6 luvun 1 §:ään jättänyt asian KO:n päätöksen lopputuloksen varaan.

Pyytäen valituslupaa A ja vakuutusyhtiö hakivat muutosta HO:n päätökseen, A vaati, että B:n, C:n, D:n ja E:n korvausvaatimukset hylättäisiin sekä että hänet vapautettaisiin velvollisuudesta maksaa asianomistajille vahingonkorvauksia ja korvata yhtiön oikeudenkäyntikulut. Vakuutusyhtiö vaati määrättäväksi, ettei A:n maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia ollut suoritettava A:n kuljettaman auton liikennevakuutuksesta Yrittäjäin Vakuutuksessa.

KKO myönsi valitusluvan A:lle ja vakuutusyhtiölle, ensiksi mainitulle siltä osin kuin oli kysymys hänen B:lle pysyvästä viasta ja haitasta sekä kosmeettisesta haitasta maksettavikseen tuomituista korvauksista sekä A:n yhtiölle maksettavaksi tuomitusta oikeudenkäyntikulujen korvauksesta. Hakijat vastasivat toistensa hakemuksiin. Kajaanin sosiaalilautakunta vastasi oikeudenkäynnin aikana kuolleen B:n tyttären holhoojana A:n ja yhtiön hakemuksiin C, D ja E sekä B:n muut oikeudenomistajat eivät käyttäneet heille varattua tilaisuutta vastata hakemuksiin.

KKO p. tutki jutun.